我们使用Cookie来改善您的游戏体验并分析我们的流量。 我们还会与我们的社交媒体,广告和合作伙伴分享您使用我们网站的信息。
详细信息 OK
我们使用Cookie来改善您的游戏体验并分析我们的流量。 我们还会与我们的社交媒体,广告和合作伙伴分享您使用我们网站的信息。
详细信息 OK
关于博客服务条款隐私政策

Kaius Kauria

Kaius Kauria on 18-vuotias laatikon terävintäkin veistä fiksumpi kaveri, joka on oveluutensa avulla raivasi tiensä Looni Racingin uudeksi kuljettakasi. Tällä kaudella Kauria ajaa tulokassarjaa ainoana tavoitteenaan rahasija. Manageritoimiston suorasanainen omistaja looni kuvailee Kauriaa kovaksi treenaajaksi ja erittäin motivoituneeksi suhariksi. Tulospaineita ei toimiston puolelta tällä kertaa aseteta, koska viimeksi menetelmä ei poikinut kovinkaan ruusuista lopputulosta.

Tulevaisuus on menestyjillä hyvin suunniteltun ja Kauria toteaakin ajavansa Formula 3 Australian Seriesissä tai jopa Oceanian Seriesissä, riippuen menestyksesä tulokassarjassa. Lupauksella on kova työ uusien ratojen opettelemisessa ja hyvien säätöjen löytämisessä.

Kauden ensimmäinen epäonnistuminen tapahtui jo ensimmäisenä päivänä, koska Kaurian lento myöhästyi ja tulokassarjan ensimmäinen kilpailu jäi ajamatta. Epäonnistumisen lisäksi keskeytyksiä tuli jo ensimmäisissä yksittäiskilpailuissa ovista ja ikkunoista, mutta Kaurian Adelaidessa ajama podium jätti viikosta kuitenkin koko porukalle hyvän mielen.

looni2013-02-24 21:41:14 编写
点赞: 2 | 等级分: 3.39

热门新闻

English World Team Championship S63 Results
English Thank you for everything
English Canada Racing Shines at the World Team Championships!
English Thank you for the Messages
English Pegaso Driver Development Programme - Season 63 update
English Prior hopes to return to good form at Road America
Español JORGE IBÁÑEZ DEBUTA EN LA F4 ESPAÑOLA
English Michelisz: The Queen of Touring cars
Español Daniel Carrasco se retira tras anuncio de embarazo
Magyar Magyar Kupa XXXV jelentkezési információk